Wicked fanitusta

Tiedän, kello on jo paljon, mutta tahdon kuitenkin saada tämän tänään valmiiksi… huomenna sitten (yritän) keskittyä läksyihin ja koulu asioihin.  Kun kuulin ensimmäisen kerran Myrskyluodon Maija musikaalista, en todellakaan ajattellut meneväni katsomaan sitä. Sana ”kotimainen” jotenkin huvitti. Olin toukokuussa kaupunginteatterilla hommissa ja tuli vilaukselta nähtyä Maijan harjoituksia. Porukka puhui henkilökunnan kahvilassa koko aikaa ”Maija sitä ja Maija tätä”.

Lopulta sitten Maijan ensi-ilta tuli, ja minulle tuli facebookissa kutsu ”Myrskyluodon Maija” tapahtumaan. Juuri kun olin painamssa ”hylkää”, päädyin sittenkin painamaan huokaisten kohtaa ”ehkä”.  Minun sisäinen ”kaikkea kannattaa kokeilla!”-ääneni sai vallan. Viikko sitten kaverini surkutteli minulle sitä että Maijan ensi-ilta oli jäänyt välistä, ja minä sitten lopulta heitin että ehkä me voitaisiin tässä joku päivä mennä yhdessä se katsomaan. Ja tänä aamuna selailin ”Viimetipalla teatteriin” sivua, ja huomasin että Maijaan pääsisi 10 €:lla jos tulee hakemaan lippuja tunti ennen näytöstä. Olin menossa kaverini kanssa samana päivänä nälkäkerääjäksi kaupungille, joten siellä sitten sovittiin että tänä iltana me sinne mentäisiin. Ja lopulta tuli soitettua parille muullekin teatterikaverille, että kiinnostaisiko niitäkin lähteä messiin. Lopulta siinä sitten seisottiin kuudelta kaupunginteatterin edessä ja tuijotettiin isoa Maija julistetta. ”Apua”, vinkaisin.

Eturivin paikat tuli hankittua ja kellon lyödessä seitsemää ”Kuoleman haltijan teema” alkoi soida J-kylän kaupunginteatterin isolla lavalla.

Maija ei todellakaan kyllä ollut sellaista suomipaskaa mitä olin aluksi pelännyt. Ei tapahtunut liian vähän, eikä myöskään liian paljon. Maija sekä itketti, että nauratti. Tietenkään biisit eivät ole yhtä tarttuvia ja sellaisia mitä voisi ruveta lauleskelemaan kaveriporukan kanssa, mutta tarina kyllä viehätti. En itse kyllä varmaan toista kertaa katsomaan menisi, kyllä tämä yhden teatterikäynnin juttu on, mutta silti loistavaa katseltavaa. Oli myös ihana nähdä kotimaistateatteria, jossa joka toinen sana ei ole kirosana. Ja se on ihana huomata että meidänkin kaupunginteatterilla osataan laulaa sujuvasti, tanssia ja tehdä ylipäätään musikaaleja. Niitä saisi kyllä tehdä enemmänkin (vink, vink 😉 ) !

Jannen (Henri Halkola) juomalaulu oli hauska ja aivan mahtava. Yksi lempikohdistani!

Maijan (Maiju Saarinen) elämä ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista...

Vilkaisen koneen vieressä lojuvaa käsiohjelmaa…. Ohjaaja Miika Muranen kirjoittaa: ”Hän ei suostu kovettamaan itseään, vaan taistelee herkkyydellään eteenpäin. Hän pystyy näkemään kaiken keskellä ilon, kuulemaan naurun ja rakastamaan. Tuota herkkyyttä ihailen. Herkkyyttä, joka onkin vahvuutta. Tämä esitys on omistettu kaikille selviytyjille.”  Selviytyjille… Muistelen viikkoani. Se ei ehkä ole ollut yhtä traaginen niin kuin Maijan elämä tässä musikaalissa, kukaan ei ole kuollut tai mitään… Mutta kyllä ne omat myrskyt on koettu. Myrskyt, jotka lopulta ovat tyyntyneet. Ja Maijalla, niin kuin minullakin, on ollut rakkaitta ihmisiä apuna.  Meissä kaikissa elää tuo pieni selviytyjä, selviytyjä-Maija.

Vanha Maija (Taina Reponen) muistelee tarinaansa...

Mukavaa teatteri-iltaa teille muillekin, jotka Maijaa olette menossa katsomaan! Muistakaa pakata mukaan hyvä asenne ja paljon rakkaita ystäviä.

Seison kavereiden kanssa ilta-hämärässä kaupunginteatterin edessä. Nopea halikierros.

”Oli kyllä tosi hyvä…”

”Aivan loistava!”

”Taisit olla vähän väärässä tän musikaalin suhteen, vai mitä?”

”Niin, osataan täällä Suomessakin niitä tehdä!”

”Monta lasta se Maija oikein saikaan? Mää menin laskuissa sekasin.”

”Mulla soi sen Maijan ja Jannen rakkauslaulu päässä..”

”Hei, millon nähään taas? On jo nyt ikävä!”

Lopulta viimeinenkin henkilö lähtee ja kaupunginteatterille pitää sanoa hyvät yöt. Hymyilyttää. Ihanaa että on ystäviä, joiden kanssa voi käydä teatterissa. Tämä ihana ilta oli kyllä ansaittu pitkän rankan viikon jälkeen. Kiitos.  🙂