Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Arkisto heinäkuu 2012

Luokittelematon

Onnea 30wee Latoteatteri Kulissi!

30.07.2012, zofia

Kuudessa Kulissin lastennäytelmässä olen mukana ollut, enkä ikinä ole käynyt katsomassa aikuisten puolten näytelmiä. Vähänkö hävettää… mutta tänä vuonna kuitenkin uskaltauduin katsomaan juhlavuoden kunniaksi. Ja ihanaksi yllätykseksi, tänä vuonna aikuiset esittivät Viulunsoittaja katolla-musikaalin, jota minun on tarkoitus lähteä katsomaan Helsingin Kaupunginteatterille elokuussa. Ja nyt on käynyt sitten sillä tavalla että olen käynyt katsomassa tämänkin musikaalin …

Luokittelematon

Vierailu Veronassa (neljä kertaa)

27.07.2012, zofia

4. heinäkuuta se sitten tapahtui ekan kerran, lähdin kaverini Venlan ja hänen perheensä kanssa katsomaan Tanssiteatteri Krampin Romeo ja Julia tanssimusikaalia. Musical freak t-paita oltiin pistetty päälle ja aurinkolasit nenälle. Olin käynyt Krampin 15-vuotisjuhlagaalassa talvella ja viime kesänä Lounaispuistossa olin nähnyt yhden heidän esityksistään, joten odotin innolla iltaa. Jolle, poikakaverini, oli käynyt Romeon ja Julian …

Luokittelematon

Vappuilua ja vampyyreita ^^

27.07.2012, zofia

1.toukokuuta, minä ja teatterikaverini Vilma melkein tyhjässä ja todella vanhassa junassa matkalla Seinäjoelle. Pari tuttua Tanz-fani kaveria istuu toisella puolella junaa. Juna ääntelee hassusti ja lähtee lopulta liikkeelle. Vilma ryhtyy kuuntelemaan lempibändiään Queensia. Ai mitä me ollaan Seinäjoelle menossa tekemään kun Tanssikaan ei enää pyöri? No, katsomaan tietenkin Vappumusikaali konserttia! Tanssista tutut näyttelijät esittävät klassikkomusikaalien …

Luokittelematon

Toiseksi viimeinen tanssi vampyyreiden

27.07.2012, zofia

Harmikseni oli kohdattava ensimmäisen Tanssi kokemuksen jälkeen karu totuus; kaikkiin viimeisiin näytöksiin liput oltiin loppuunmyyty. Piti siis vain tyytyä tähän yhteen kertaan… so sad. Pidin monta päivää päälläni Dance-paitaa ja esittelin kaikille vieraille käsiohjelmaa innoissani. Yhtenä päivänä olin luikahtanut omista teatteriharjoituksista pois. Ikävä kyllä bussia ei tullut, joten päätin lähteä kävelemään. En tietenkään kotiin asti, …

Luokittelematon

Teroitetaan hampaat nuo…

27.07.2012, zofia

Nyt päästin tämänkin jutun ytimeen. Jeih! Eli siis, eleltiin (muistaakseni) marraskuun loppua kun kummitätini pisti minulle sähköpostia ja kysyi kiinnostaisiko minua lähteä katsomaan hänen kanssaan Dance of the Vampires musikaalia Seinäjoelle (http://www.seinajoenkaupunginteatteri.fi/dance_of_the_vampires) joululomalla. Minulle ei kuitenkaan silloin käynyt, joten siirsimme homman helmikuulle. Minua hieman kauhistutti ajatus; come on, Seinäjoki?!  Ja olin ehkä kerran elämässäni törmännyt …

Luokittelematon

UN Women concert and other stuff … <3

26.07.2012, zofia

Nonni, täällä taas…  😀  Jäimme siis viime syyslomaani. (Ja ai niin, huomasin juuri että blogillani on 284 suosittelijaa. Kiitos siis teille ihanaisille siitä!) Toisena päivänä Helsingissä hengailin vain Jukan kanssa, kävimme mm. elokuvissa katsomassa 3D:nä Kolme muskettisoturia. Elokuva oli muuten ihan surkea ja kliseinen, mutta koska rooleissa oli komeita miehiä, se helpotti katsomista kummasti. Kolmantena …

Luokittelematon

Vuoden myöhässä…

26.07.2012, zofia

Hei, kaikille lukijoilleni!  Nyt on kulunut piiiitttkä vuosi ja huhhuh, kiirettä on pitänyt. Pahoittelen siis sitä. Kävin mm. katsomassa Dance of the Vampires musikaalin Seinäjoella kummitätini Marin kanssa. Ja se musikaali rokkasi! Rakastin sitä älyttömästi! Yhtä paljon kuin Wickediä. Ja koska Mari tunsi yhden Dancen näyttelijöistä, pääsimme tietenkin bäkkärille näytöksen jälkeen. En ollut koskaan ennen …