Wicked fanitusta

Aamulla lähtiessä juna-asemalla satoi kaatamalla vettä. Olin siis varautunut siihen että Helsingissäkin sataisi. Sadetakista villapaitoihin oli varustusta. Kaikki vihreää, vaaleanpunaista ja mustaa. Värikoodin mukaan. Minulla oli ollut tosi rankka viikko, oli tullut koettua kaikenlaista ikävää, joten pieni päivä loma pääkaupungissa tekisi varmasti hyvää. Siinä sitä sitten istuttiin. Katseltiin ohikiitäviä maisemia. Tampereella tuli vaihto. Törmäsin vahingossa Jukka Rasilaan. En ensimmäisenä tajunnut kuka kyseessä, mutta kun hoksasin, äidille tietenkin heti viestiä pistin menemään. Sitten koitti se taianomainen hetki kun saavuin Helsingin rautatie asemalle. Hypätessä junasta ulos, aivan hirveä helle aalto iski kasvoille. Aurinkolasit siis nenälle ja ylimääräiset vaatteet pois päältä. Minulla ja muutamilla faneilla oli tarkoitus esittää parodia versio ”Painovoimaa murtamaan” kappaleesta fanimiitissä, joten olimme sopineet nopean minimiitin Hkt:n taakse, jotta pystyisimme vetämään loppurutistuksen. Siellähän tuttuja kasvoja jo olikin muutama paikalla. Ai että!

      Ja lopulta sitä sitten jo istuttiin Hkt:n edessä muiden fanien joukossa. Ohikulkijat hieman ihmettelivät vihreää ja vaaleanpunaista kovaäänistä joukkoamme, mutta mitä väliä. Hauskaa oli.

Ja ilma oli vaan niin täydellinen. Siinä sitä sitten paistateltiin auringossa,syötiin herkullisia keksejä, herneitä ja muuta mukavaa…. Puhuttiin ylläri Wickedistä. Saimme myös Tuukka Leppäseltä upean kirjeen ja puhelun Helmiltä ja Saara Aallolta (kiitos heille kaikille!).  Sitten ruvettiin suunnittelemaan ”Päivän vain” biisiin koregrafiaa, joka oli tarkoitus sitten videoida. Minä en kuitenkaan viralliseen videoon sitten päässyt, koska piti lähteä yökylä paikaa kohti Punavuorea. Ikävä kyllä ennen lähtöäni eräs humalainen tuli kysymään ollaanko me joku homo paraatti ja että onko meillä viinaa. Illalla kävin sitten nopeasti pizzalla ja istuskelin yökylä paikassani katsoen ihmisten kanssa Uutta Sherlock Holmesia.

Aamulla sitten tuli herättyä noin kymmenen jälkeen. Juna lähtisi vähän yli kaksi, joten oli sopivasti aikaa lähteä pyörimään Helsingin ihanaan kesäiseen keskustaan. Ja voi vitsi, minä rakastan Helsinkiä. En malta odottaa että saan lukion jälkeen muuttaa sinne…ainakin toivon mukaan saan.

Kävin ostamassa itselleni upea pääkallo henkselit ja söpön hameen. Ja ei Luoja… Se tunne kun shoppailee kunnon goottihevari liikkeessä, ja sillä hetkellä asiakkaina on itsensä lisäksi vain isokokoisia parrakkaita miehiä ja yhtäkkiä taskusta kuuluu ”…i feel pretty,and witty and GAY!!!”. Kyseessä oli siis West Side Story musikaalin ”I feel pretty”, joka toimii herätyskello äänenäni. Soittoääneni taas on The Rocky Horror Picture Shown ”Sweet Transvestite”. Kaunista. Ja arvatkaas mitä? Asutessani junaan, huomasin että samassa vaunussa istui myös näyttelijä Jussi Lampi, joka oli mm. viime kesänä Heinolassa Ranskalainen pyjama näytelmässä. Aika huippua. Mutta voih…jäin kyllä kaipaamaan tuota reissua ja ihania Wicked-friikkejä. Ikävä on. Kiitos tuosta taianomaisesta päivästä!

”Päivän vain, täällä saamme nyt viettää…

Päivän vain, liikaa nähtävää on.”