Wicked fanitusta

Nonni, täällä taas…  😀  Jäimme siis viime syyslomaani. (Ja ai niin, huomasin juuri että blogillani on 284 suosittelijaa. Kiitos siis teille ihanaisille siitä!) Toisena päivänä Helsingissä hengailin vain Jukan kanssa, kävimme mm. elokuvissa katsomassa 3D:nä Kolme muskettisoturia. Elokuva oli muuten ihan surkea ja kliseinen, mutta koska rooleissa oli komeita miehiä, se helpotti katsomista kummasti. Kolmantena päivänä Jukka kävi sitten heittämässä minut Karusellikahvilalle (olihan se sen nimi?) Un Women konserttiin. En ollut edes odottanut paikalle niin monia Wicked faneja… Tuttuja naamoja oli siis yllinkyllin.

Esiintyjinä toimivat siis monet tutut kasvot Next to Normaalista ja Wickedistä. Ja kun siinä istuttiin ennen konsertin alkua fanejen kanssa, yhtäkkiä todettiin että ”hei, Anna-Maija on kattomassa!”.

Konsertti oli upea. Tarja Halosen, entisen presidentin, piti tulla kanssa paikalle, mutta oli jonkin menon takia jättänyt tulematta. Ja jos joku ihmettelee että mikä hemmetti Un Women on, antakaa kun minä valaisen; UN Women on ainutlaatuinen toimija, joka toimii naisten ja tyttöjen voimaannuttamiseksi eri puolilla maailmaa. UN Womenin vahvuutena on toiminta monella tasolla, sillä samaan järjestöön on yhdistetty käytännön hankkeet kentällä, niitä tukeva laaja-alainen tutkimustyö ja koulutus sekä ohjeiden ja suositusten antaminen valtioille tasa-arvotyön tueksi. Lisä-tietoa sivulta: http://www.unwomen.fi/ .

Konsertin jälkeen sitten hengailimme pienessä kasassa fanien kanssa ja aloimme kerätä rohkeutta mennä kyselemään nimmareita ja että pääsisikö valokuvaan esiintyjien kanssa.

Minä tyhmä olin kuitenkin mennyt unohtamaan käsiohjelmat kotiin, joten nimmareista sai vain haaveilla. Tyydyin siis valokuviin. Mutta sehän on tyhjää parempi, vai?

Olin saadut idean pukeutua konserttiin mustaan huppariin, jossa oli punaisia naruja/rusetteja. Porukasta oli jostain syystä hauskaa näpräillä niitä. Ei siinä sitten mitään… ´

Ai niin, saimme Saaralta upeat BwL pinssit. ”Miten tämä oikein pistetään kiinni?” ihmettelin. Oikeasti, se pinssi oli aivan omituinen. Mutta se pinssi… ah, niin suloinen <3 . Otan sen aina mukaani kun menen koe-esiintyimään johonkin teatteriproduktioon or something else.  Mm. koe-esiinnyin viime marraskuun puolella ”Juhannustyttö” elokuvaan, Saaran pinssi oli henkisenä tukena. Lisätietoa Saarasta saat täältä; http://www.saaraaalto.com/ . Ei yleensä tule kuunneltua Saaran kaltaista musiikkia, mutta wow, siinä mimmissä on voimaa ja rakkautta. Saaralta saa myös loistavia inspiksiä. Kirjoitin kerran yhdessä yössä lyhyen kässärin, pelkästään Saaraa kuunnellen.

Lopulta sitten koitti se surkea päivä kun syysloma lähestyi loppuaan ja minun piti lähteä takaisin kotiin. Inhotti lähteä murjottaen kummisedän luota… Minulla oli ollut nimittäin vaikeuksia löytää juna-asemalla junaa, joten aloin kettuilemaan ihan turhan takia. Paluumatka kotiin oli kanssa yhtä tuskaa. Vieressäni nimittäin istui isokokoinen kaveri, joka haisi aivan hirveälle. Ja hänen naamansa…yhh… niin rasvainen ja huulissa oli jotain pimeitä valkoisia palloja. Rupesin kirjaimellisesti itkemään koska tyyppi haisi vain niin pahalle. Kyseinen henkilö murusteli myös leipänsä kanssa ja luki jotain pornolehteä. Hyi. Kiljuin suorastaan riemusta kun tyyppi lähti Tampereella junasta.

Pian sitten koitti amerikkalaisten ”Wicked day”, eli Wicked päivä. Olen kaiketi ainoa Wicked fani J-kylässä, joten hieman hävetti maalata kasvot vihreäksi ja kantaa ”Wicked day”-kylttiä kaupungilla, mutta what the hell. Kerran sitä vain eletään, vai mitä? 😀

Kaiken lisäksi siskollani oli sinä päivänä Halloween bileet, joten sain hengailla vihreällä naamalla sitten sielläkin ja viihdyttää alle 10-vuotiaita lapsosia. Kaunista. Hmmm…. mitäs muuta on jättänyt kertomatta? Ai niin, palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Kävin siis taideriparilla, Kuortaneella, jota suosittelen lämpimästi. Konffirmaationi oli 2011 elokuussa. Ja arvatkaas mitä? Minulla oli Wicked kakku. Naapurini tekemä. Se oli I-H-A-N-A! Rakastin sitä. Plussaa oli sitten se että mekkokin oli vihreä, ja esitin pikkusiskoni kanssa ”Suosio”-biisin.

Mutta… takaisin sitten marraskuuhun. Olin TETissä J-kylän kaupunginteatterilla. Äitin vanha tuttava, Antti Niskanen (joka btw, on kanssa näytellyt yhdessä minun lemppari musikaalissani The Rocky Horror Picture  Show:ssa Riff-Raffia) oli järkännyt minulle ja parille Tikkakoskelaiselle tytölle duunia. Me tultiin heti juttuun. Tikkakoskelaiset tytöt siis. Meillä oli yks yhteinen kaveri. Eka päivä meni aika rennosti. Ellei laskettu sitä että olin bussien takia tullut n. 10 minuuttia myöhässä töihin. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Antti näytteli meille ekana paikkoja, ja vei meidät sitten ”33 Variaatiota” näytelmän harjoituksiin. Niitä oli tosi hauska seurata. Eikä edes kauheasti poikennut omien harrastajateatterien treeneistä.

Toisena päivänä tulin sitten 10 minuuttia ajoissa. Halusin pelata varman päälle. Saatiin sitten ”Parhaissakin perheissä” näytelmään ilmaiset liput.

Näytelmä kertoi hajonneesta perheestä, jonka äiti kärsi epilepsiasta. Rehellisesti sanottuna näytelmä oli todella pimeä ja kummallinen. Ei ollut sellainen juttu mitä yleensä tulee katsottua.

Illaksi saimme vielä ”Harmonia” näytelmään liput. Olin nähnyt Harmonian ennenkin Huoneteatterilla, joten teksti oli tuttua…

Kolmannen työpäivän atetria henkilökunnan kahvilassa. Menisin kyllä mielelläni uudelleen J-kylän kaupunginteatterille tettiin! 🙂

Tammikussa minä ja kaverini käväisimme cosplay tapahtumassa Lahdessa, johon minä pukeuduin Phantom of the Opera-tyyliin. Emme aluksi meinanneet löytää pukuun sopivaa naamaria, joten menimme sitten Aprilli pilapuotiin kaverini kanssa, ostimme kokonaisen valkoisen maskin, ja puolitimme sen. Viittakin oli kaverin käsityötä. Kengät olivat normi talvikengät, paita oli äidin ja takki ja housut kuuluivat omiin vaatteisiin.

En lue mitään mangaa tai katso animea, enkä ole yhtä suuri Japani-fani kuin kaverini tai muut cossaajat, joten ajattelin että minua tuskin kukaan tunnistaa tapahtumassa, mutta ei. Kyllä pari tyyppiä tuli toteamaan että ”hei, sää oot oopperan kummitus!”. Muutama tyyppi tuli jopa ottamaan kuvia minusta. Oli hauskaa.

”The Phantom of the Opera is there,
Inside your mind.”   😉