Luokittelematon

Vierailu Veronassa (neljä kertaa)

27.07.2012, zofia

4. heinäkuuta se sitten tapahtui ekan kerran, lähdin kaverini Venlan ja hänen perheensä kanssa katsomaan Tanssiteatteri Krampin Romeo ja Julia tanssimusikaalia. Musical freak t-paita oltiin pistetty päälle ja aurinkolasit nenälle. Olin käynyt Krampin 15-vuotisjuhlagaalassa talvella ja viime kesänä Lounaispuistossa olin nähnyt yhden heidän esityksistään, joten odotin innolla iltaa. Jolle, poikakaverini, oli käynyt Romeon ja Julian ensi-illassa ja oli suositellu sitä meille. Päivä oli ihanan aurinkoinen. Täydellinen kesäteatteri päivä. Venla oli tullut perheensä kanssa minua jo 20 min aikaisemmin, minä saavuin vaarin kyydillä paikanpäälle. Nappasin käsiohjelman ja ryhdyin etsimään tuttujen nimiä. Pari tuttua nimeä tuli bongattua.

Venla ja minä uskaltauduimme istumaan etupenkeille. Mutta lopulta meidät ajettiin kolmannelle riville, koska eturivillä olisimme kuulemma tanssijoiden tiellä. Alkubiisi alkoi soida. Valkoisiin paitoihin pukeutuneet nuoret marssivat lavalle ja tuijottavat vakavasti eteenpäin. He puristavat käsissään mustia nyyttejä. Kappale loppuu, nyytit isketään maahan. Solvauksia aletaan huutelemaan. Suvut alkavat tappelemaan upeilla tanssiliikkeillä. Ruhtinatar saapuu paikalle ja keskeyttää riidan. Ja wow, aivan mahtavat hiukset!

Kuvista varmaan huomaatte että lavat eivät ole kummoiset. Mutta arvatkaapa mitä? Se ei haitannut. Ja lavat itse asiassa olivat livenä aika maqeet. Teki jopa itsekin mieli mennä pyörähtelemään sinne väli-ajalla ja näytöksen jälkeen. Rekvisiittaakaan ei ollut. Pelkällä tanssilla vedettiin kaikki. Ja homma toimi. Loistavasti. Yksi Romeon ja Julian castilaisitakin kertoi että hekin aluksi ihmettelivät miten ihmeessä voidaan tehdä musikaali ilman rekvisiittaa, mutta lopulta kaikki alkoi loksahdella paikoilleen.

Alkukohtaus on käyty läpi. Romeon vanhemmat ovat huolissaan pojastaan ja pyytävät Kimmo Riikkosen esittämää Benvoliota puhumaan tälle. Romeo (monitaitoinen Sami Ulmanen) raahautuu epätoivoisesti lavalle. Muutama yleisössä naurahtaa tämän surkeudelle. ”…raskas pää, ilma raskasta on hengittää”, Romeo laulaa. Hän on juuri saanut rukkaset Rosalinalta (Heta Hämäläinen). Pian Benvolio saa tarpeeskeen Romeon valituksesta ja toteaa että ei tule kyllä olemaan ensimmäinen tai viimeinen kerta kun tälläisiä koetaan, ja että Romeon pitäisi ryhdistäytyä. Illalla pidetään Capuletien luona naamiaiset, jonne he menisivät. Kenet minä muka siellä tapaisin, Romeo pohtii, mutta yleisössä vilahtaa muutama salaperäinen hymy. Moni taitaa jo tietää. Ihana ja suloinen Heini Rasanen astuu lavalle haaveilevan näköisenä Juliana. Hän tahtoo pois Veronan kaupungista. Kauas pois.

Imettäjä (mahtava Elisa Keisanen) ryntää paikalle. Illalla on juhlat, eikä Julia ole vieläkään valmis. Ai kauheaa!

Julian äiti ei ole tyytyväinen siihen että Julia ei ole vastaanottanut yhtäkään kosijaa, joten hän pakottaa tyttärensä tanssimaan illan juhlissa Parisin kanssa (ihana, hauska ja hellyyttävä Atte Niittykangas). Paris on tietenkin tyytyväinen, koska hän on silmittömästi ihastunut Juliaan, mitä hän ei pelkää näyttää, mutta Juliaa ei miellytä. Sitten pääsemmekin minun yhteen lempparikohtaan tässä musikaalissa; naamiaisiin. Mikä musiikki! Mitkä liikkeet! Ja kun loppupuolella osa tanssijoista hyppäsi melkein yleisön päälle. Hui ja wow! Toteutus oli suorastaan täydellinen. Rakastin naamiaiskohtausta.

Tyylikäs musiikki päättyy. Julia saapuu paikalle. Romeo hämmästelee. Hän menee kysymään Juliaa tanssimaan. Julia kuitenkin kieltäytyy, mutta ei voi kuitenkaan väittää että ei olisi kiinnostunut. Pian karu totuus selviää. Toinen on Montague, toinen Capulet. Molemmat katoavat. Juhlat ovat ohi. Myöhemmin Julia istuu parvekkeellaan ja valittelee sitä että on juuri ehkä menettänyt elämänsä rakkauden nimen vuoksi. Romeo, oi, miksi, Romeo? Yhtäkkiä joku rikkoo rauhallisen hiljaisuuden. Romeo ilmestyy paikalle. Molemmat vannovat kauniissa kesäyössä rakkautta toisilleen.

Seuraavana aamuna Romeo menee pyytämään salaperäiseltä Isä Lorenzolta (Pyry Smolander) siunausta hänelle ja Julialle.

Näytelmän kaksi loistavaa valopilkkua; Kimmo Riikonen (oik.) ja Aapo Kahilainen.

Näytelmän kaksi loistavaa valopilkkua; Kimmo Riikonen (oik.) ja Aapo Kahilainen.

Vähän ennen väli-aikaa Ainolan kesäteatterissa on aivan hiirenhiljaista. Lavalla olevat nuoret tanssivat hitaasi ja surullisen näköisinä. Mercutio (Aapo Kahilainen) ja Tybalt (Simeoni Juoperi) ovat kuolleet taistelussa. Romeo juoksee paniikissa pois. Mitä hän on mennytkään tekemään?! Kesken tanssia kuitenkin häiritsee J-kylän keskustasta lähtevä viisu, joka saa pari henkilöä yleisössä nauramaan. Surullinen hetki on pilattu, mutta nuoria se ei kuitenkaan näytä haittaavan. He tanssivat tanssinsa loppuun ja poistuvat hiljaisina lavalta.

Väli-ajalla käyn ostamassa itselleni pullaa ja istumme Venlan kanssa ulkosalle. Eihän sitä siinä tilanteessa voi muuta tehdäkään kuin vaan kehua. Ihastelen myynnissä olevia Kramppi housuja, mutta joudun pian huomaamaan että raha ei niihin taida riittää.

Romeon ja Julian "viimeinen ilta" oli helyyttävä ja kaunista katseltavaa.

Romeon ja Julian "viimeinen ilta" oli helyyttävä ja kaunista katseltavaa.

Palaamme takaisin paikoillemme. Aurinko on alkanut laskemaan, mutta se silti osuu häiritsevästi silmiin. Musiikki alkaa soimaan ja nuoret ryntäävät takaisin lavalle. Romeo aiotaan karkottaa kaupungista hirveän tekonsa vuoksi. Julia on kauhuissaan.

Romeon tietämättä Julia päättää kuitenkin laatia suunnitelman, jonka avulla hän pääsisi takaisin rakkaansa luo.

Benvolio tuo Romeolle viestin Veronasta… Julia on kuollut. Romeo ei tahdo enää elää.

Loppupuolella, Romeon ja Julian kuoleman jälkeen, kuuluu jyrähdys, nuorten kädet läimähtävät ylös. ”Hei, Montague!” joku karjaisee.

Loppukumarrukset. Nousen seisomaan vaikka Venla ankarasti kieltääkin. Taputan oikein kunnolla ja hihkaisen. Nuoret hymyilevät ja kumartavat. Tahtoisin mennä kiittämään kaikkia yksitellen. Tätä näytöstä ei ihan heti unohdakaan. Ilmassa tuoksuu kesä. Vaaleanpunaisia pilviä, aurinko pilkistää vielä vähän. Tämän illan ei tahtoisi loppuvan.

En tiedä huomasitteko otsikosta, mutta kyllä, kävin katsomassa Romeon ja Julian neljä kertaa. Ja rakastin jokaista kertaa yhä enemmän ja enemmän. Toinen kerta oli aika mielenkiintoinen, ja voin kertoa sen teille lyhyesti. Menin toisella kertaa myös Venlan kanssa. Emme olleet sopineet mitään, päätimme vain lähteä. Olimme spontaanisia. Koko päivän oli ollut pilvistä, mutta vettä ei kuitenkaan ollut vielä tullut, joten ajattelimme että sitä tuskin tulisikaan. Ikävä kyllä päästessämme perille, pilvet olivat tummentuneet ja oli alkanut jyrähtelemään. Lipunmyyjä varoitteli että esitys saatetaan ehkä peruuttaa. Yritimme Venlan kanssa siis henkisesti varautua siihen. Homma alkoi kuitenkin pikkuhiljaa näyttää hyvältä kun pääsimme katsomoon ja musiikki alkoi soida. Tänään Ringa Aflatuni ei esittäisi Ruhtinatarta, vaan Mette Seppälä.  Valitettavasti saimme ihailla vain kaksi kohtausta, kun jättimäinen vesiryöppy keskeytti esityksen. Nuoret poistuvat lavalta, mutta yleisö jäi kuitenkin vielä odottamaan. Vesi sade lakkasi. Nuoret ryntäsivät kuivaamaan lavaa. Minä, Venla ja muu yleisö hurrasimme kovaan ääneen.

Esitys jatkui siitä kohta mihin se oli jäänyt. Kynsien pureskelua ja haaveilua siitä ettei kukaan liukastuisi, sillä lava oli vielä kostea. Ikävä kyllä sade jatkui välittömästi ja homma jouduttiin peruuttamaan kokonaan. Venla ja minä olimme ihan maassa, mutta asialle ei tietenkään voinut mitään. Suomen kesä, Suomen kesä. Yksi positiivinen puoli; saimme ilmaiset liput korvaukseksi. Sade ryöppysi ihan kunnolla. Eteensä ei meinannut nähdä ollenkaan. Meikit valuivat pitkin poskia ja koska naamallani oli sinistä kajaalia, poskeni olivat ihan siniset. Kokemus oli sinäänsä kyllä ihan jännittävä…. Kiitos Tanssiteatteri Krampille! Ensi kertaan, ensi kertaan.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *